Ryhdy pienten sydänten kummiksi!

Suomessa syntyy joka viikko 10 sydänvikaista lasta

Miksi? Syytä siihen emme tiedä. Yhdellä prosentilla kaikista syntyvistä lapsista on synnynnäinen sydänvika. Useimmat heistä tarvitsevat yhden tai useamman korjausleikkauksen selviytyäkseen. Monella sydänvikaisella lapsella on alkutaival rankka, mutta kaikesta huolimatta suurin osa heistä elää täyttä elämää. Sankaritarinoita on jo onneksi tuhansia! Elämä pitkäaikaissairauden kanssa vaatii sopeutumista niin sairaalta itseltään kuin hänen perheeltään ja muilta läheisiltä. Sydänvika ei välttämättä näy ulospäin. Toiminnassamme on keskeisintä, että yksikään sydänlapsi, sydännuori tai heidän läheisensä eivät kokisi olevansa yksin tai vailla tukea. Toimenkuvamme on laaja; toimimme niin edunvalvojana, tiedottajana kuin tukijanakin – siis sydänystävänä. Tätä pyydämme myös teiltä!


Ryhtymällä Pienten Sydänten kummiksi, voitte auttaa meitä tärkeässä työssämme pienellä vuosittaisella tai kuukausittaisella panoksella. Kummius on voimassa aina vuoden kerrallaan ja sen voi päättää ilmoituksella. Pienten Sydänten Kummit saavat hyvän mielen lisäksi halutessaan näkyvyyttä myös yhdistyksen kotisivuilta ja jäsenlehdessä. Laajemmasta yhteistyöstä tai yhteistyömuodoista voidaan sopia erikseen. 

Kummitoiminnalla kerätyt varat käytetään kokonaisuudessaan sydänvikaisten lasten, nuorten sekä heidän perheidensä tukemiseen mm. kuntoutus- ja leiritoiminnan rahoittamiseen, tiedottamiseen, synnynnäisten sydänvikojen tutkimustoimintaan sekä hoitohenkilökunnan koulutuksen ja alueellisen toiminnan tukemiseen. 

Lisätietoja yhdistyksen toiminnasta ja kummitoiminnastamme saat yhdistyksen toiminnanjohtaja Katja Laineelta p. 044 2727 717 tai sähköpostitse osoitteella katja.laine(at)sydanlapsetjaaikuiset.fi. 

Rahankeräyslupa RA/2021/104

Kummi-lomake

Yhteystiedot
Muut tiedot