Yhdistyksen tapahtumat toistaiseksi peruttu

Yhdistyksen tapahtumat toistaiseksi peruttu

Suomen Sydänliiton jäsenistö kokoontuu aktiivisesti sydänkerhoihin, vertaistapaamisiin, valmennuskursseille, luentotilaisuuksiin ja muihin tapaamisiin. Tässä epidemian vaiheessa Sydänliitto katsoo parhaaksi ohjeistaa, ettei näitä tapaamisia järjestetä toistaiseksi. Jäsenistölle suunnattujen tapahtumien lisäksi emme myöskään suosittele muidenkaan tapahtumien järjestämistä silloin kun niissä on kohderyhmänä sydänsairastuneet tai iäkkäät ihmiset. Sydänliitto antaa uuden ohjeistuksen, kun epidemian pahin vaihe on ohitettu. Rajoittamalla kokoontumisia voidaan todennäköisesti jonkin verran vähentää riskiryhmään kuuluvien virustartuntoja.

Tämä siis koskee myös Sydänlapset ja -aikuiset ry:n ja sen alueosastojen ja valtakunnallisten ryhmien järjestämiä tapahtumia. Toimimme siis jäsenjärjestönä suosituksen mukaisesti. Ensisijassa perutaan tapahtumat, jotka on suunnitelmissa järjestää seuraavan kuukauden sisällä. Jatkoa seurataan aktiivisesti ja tiedotamme siitä tarvittaessa.

Kuvan lähde: Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiiri