Alueosastot ja valtakunnalliset ryhmät

Tervetuloa mukaan aluetoimintaan!

Sydänlapset ja -aikuiset ry:llä on laaja, koko Suomen kattava alueosastoverkosto. Alueosastot järjestävät paikallistoimintaa alueensa jäsenperheille. Toiminnan tärkeänä kulmakivenä on vertaistuki. Suurin osa tapahtumista on tarkoitettu koko perheelle, mutta vertaistapaamisia ja virkistystä järjestetään myös vanhemmille sekä sydännuorille ja -aikuisille.

Alueosastot voivat halutessaan järjestää myös tapahtumia, joihin voivat osallistua kaikki Sydänlapset ja -aikuiset ry:n jäsenet. Tällaiset tapahtumat näet oman alueosastosi tapahtumista.

Toimintaa suunnittelee ja organisoi vapaaehtoisista koostuva toimintaryhmä. Tutustu oman alueosastosi toimintaan oheisista linkeistä. Mikäli et löydä itsellesi sopivaa toimintaa, ota yhteyttä toimintaryhmään alueosastosi sivuilla olevien yhteystietojen avulla ja kerro heille toiveesi.

Valtakunnalliset ryhmät

Alueosastojen lisäksi jäsenillä on mahdollisuus kuulua myös johonkin yhdistyksen kolmesta valtakunnallista ryhmästä. Sydänenkelit-ryhmä on sydänlapsensa menettäneille, Pitkä qt-ryhmä on tarkoitettu perinnöllistä rytmihäiriötä sairastaville ja yli 13-vuotiaille sydännuorille ja -aikuisille on Synja. Ryhmät lähettävät jäsenilleen tiedotteita ja järjestävät tapaamisia. Vertaistuki on  keskeinen osa myös valtakunnallisten ryhmien toimintaa.
 
Alueosastot ja valtakunnalliset ryhmät | Tulevat tapahtumat

15.2.2020 11:00

Lähdetään yhdessä kannattamaan Jyp voittoon, sen otellessa Ilvestä vastaan LähiTapiola-areenalla (Rautpohjankatu 10, 40700 Jyväskylä). Lippujen omavastuu 10 €. Ilmoittautumiset Sadulle viimeistään 10.2. Sähköpostiin selkeästi nimi ja montako lippua. Maksu tuttuun tapaan lippua noudettaessa. Ottelun jälkeen on mahdollisuus osallistua pukukoppikierrokseen, kierrokselle mahtuu max. 30 henkeä.
 
15.2.2020 11:00

Oulun seudun alueosaston ja Lapin alueosaston yhteistapahtumana järjestetään päivä Oulun SuperParkissa. Saavuthan paikalle ajoissa, sillä alussa kokoonnumme hetkeksi yhteen lyhyen esittäytymiskierroksen ajaksi. Esittäytymiskierros pidetään, jotta SuperParkissa touhutessamme tunnistamme muut sydänperheet ja halukkaat voivat hakeutua toistensa seuraan vertaistuen merkeissä.

SuperParkiin on saatavilla kahdenlaisia rannekkeita:
- Aktiiviranneke: oikeuttaa pääsyn kaikkiin puiston aktiviteetteihin.
- Valvojan ranneke: 1 huoltaja / lapsi pääsee maksutta SuperPakiin... Lue lisää