Jäsenkirje lokakuu 2018

Sydämellinen tervehdys Päijät-Hämeen alueosaston jäsenille! 
 
Alueosastossamme on ollut hieman hiljaista viime kuukausina. Syksyn tullen kuitenkin aktivoiduimme ja lauantaina 29.9. vietimme Pukeudu punaiseen –Maailman sydänpäivää ratsastustapahtuman merkeissä. Tyttövoittoisella joukolla kokoonnuimme aurinkoisessa syyssäässä Ali-Seppälän tallilla, jossa parin tunnin ajan ratsastimme islanninponeilla ja nautimme herkuista kotakahvilassa.
 
2.10. pidettiin alueosaston vuosikokous ravintola Mamma Mariassa. Pienellä joukolla kävimme läpi kuluvan vuoden toimintaa ja teimme suunnitelmia tulevalle vuodelle. Toimintaryhmässä jatkavat puheenjohtaja Anneli Vainik, rahastonhoitaja Sanna Notkonen, sihteeri Joni Koponen ja yhteyshenkilö Kirsi Läderberg. Aktiivina toimintaryhmässä aloittaa Emma Koponen. Alueosaston talous on tasapainossa. Haemme avustuksia tulevalle toimintakaudelle säätiöiltä, Lahden kaupungilta sekä hyväntekeväisyyttä tukevilta järjestöiltä. Sydänlapset ja -aikuiset ry tukee alueosastotoimintaa myös rahallisesti.

 
Tulevia tapahtumia
Alueosaston rahastonhoitaja ja yhteyshenkilö osallistuvat vertaistukikoulutukseen Sydänlapset ja –aikuiset ry:n aluepäivillä 5.-7.10. Gustavelundissa, Tuusulassa.
 
Lauantaina 20.10. suunnistus LS-37:n lauantairasteilla Tapanilassa. Kokoontuminen Tapanilan hiihtomajalle klo 10. Ei ennakkoilmoittautumista. Reitit sopivat myös pienille suunnistajille. Ilmainen.
 
Sunnuntaina 18.11. klo 13 sydänlasten äitien virkistyspäivä: Issikkavaellus Ali-Seppälän tallilla, kesto 3 h. Sitovat ilmoittautumiset su 4.11. mennessä Kirsille s-postilla: kladerberg(at)gmail.com. Paikkoja rajoitetusti, täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Jos paikkoja jää, voidaan sydänlasten isiäkin ottaa mukaan. Omavastuu 35 €/hlö. Tarvittaessa järjestämme toisen vaelluspäivän, jos kiinnostuneita on runsaasti.
 
Sunnuntai 9.12. klo 15 Pikkujoulut Parinpellon leirikeskuksessa Hollolassa. Osoite: Parinpellontie 173, 16710 Hollola. Sitovat ilmoittautumiset + ruoka-aineallergiat pe 23.11. mennessä Kirsille s-postilla: kladerberg(at)gmail.com. Alueosasto tarjoaa sydänlapsen/-nuoren/-aikuisen ruuan, omavastuu muilta perheenjäseniltä 10e/aikuinen ja 5e/lapsi, maksetaan etukäteen alueosaston tilille: FI30 5541 2820 0193 55. Tervetuloa koko perheen voimin pikkujouluilemaan! Ota mukaan omalle lapselle nimetty paketti max. 5 €, että joulupukki tai tontut pääsevät jakama paketit.
 
Tulevalle kaudelle suunnitelmissa on myös mm. Pelicans-peli, ulkoilupäivä Messilässä, HopLop/Leo´s leikkimaa –päivä. Näistä suunnitelmat tarkentuvat syksyn aikana.
 
Uinnit jatkuvat Hollolan uimahallissa (Terveystie 8) su klo 10. Alueosasto maksaa uinnin sydänlapselle/-nuorelle ja saattajalle. Ensimmäisellä uintikerralla saatte sisäänpääsyyn oikeuttavan kortin sydänlapsen tiedoilla, jota näyttämällä pääsette seuraavilla kerroilla uimaan.
 
Aurinkoisin syysterveisin,
Päijät-Hämeen alueosaston toimintaryhmä
Anneli, Emma, Joni, Kirsi ja Sanna

Lisää: