Sydänlapset ja -aikuiset
Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä Tulosta Sivukartta
 
Mikä?Kenelle?Mitä?englishIntranet
Etusivu > Mikä? > Yhdistys

Tule mukaan!

 

Voit liittyä jäseneksi täältä

Sydänlapset ja -aikuiset ry (ent. Sydänlapset ry) on valtakunnallinen synnynnäisesti sydänvikaisten ja heidän läheistensä etuja ajava järjestö.

Järjestön keskeisenä tavoitteena on toimia kaikkien synnynnäisesti sydänvikaisten ja heidän läheistensä edunvalvojana sekä yhdyssiteenä tämän potilasryhmän ja terveydenhuollon henkilökunnan välillä. Sydänlapset ja -aikuiset ry on Suomen Sydänliiton jäsenjärjestö. Jäseniä järjestössämme on tällä hetkellä noin 2 000.  

 

Järjestämme monipuolisesti sopeutumisvalmennus- ja kuntoutuskursseja, leiritoimintaa sekä valtakunnallisia tapahtumia ja tapaamisia sydänlasten ja heidän perheidensä ohella myös sydännuorille ja -aikuisille. Tiedotamme synnynnäisesti sydänvikaisten asioista julkaisemalla noin viisi kertaa vuodessa ilmestyvää jäsenlehteä, tuottamalla esitteitä ja muuta tiedotusmateriaalia. Lisäksi järjestö teettää tutkimuksia, tukee hoitohenkilökunnan koulutusta sekä järjestää tukihenkilökoulutusta.

Sydänlapset ja -aikuiset ry:llä on koko maan kattava alueosastoverkosto, joka toimii samoilla periaatteilla alueensa jäsenten hyväksi. Alueosastot järjestävät monipuolisesti erilaisia tapahtumia ja tapaamisia. Lisäksi järjestöllä on kolme valtakunnallista jaostoa; Sydänenkelit (lapsensa menettäneet), Synja (sydännuoret ja -aikuiset) sekä Pitkä Qt.

 


Oltermannintie 8, 00620 Helsinki. | Puh: (09) 7527 5275, Fax: (09) 7527 5276 | E-mail: toimisto(ät)sydanlapsetjaaikuiset.fi | Lahjoitustili: Sampo 800011-71259055