Olet täällä

Musiikkimaailman huiput keräävät Jukolatiimissä varoja sydänsairaille lapsille

Musiikkimaailman huiput keräävät Jukolatiimissä varoja sydänsairaille lapsille

Kesäkuussa Jukolan viestin yhteydessä toteutetaan toista kertaa Jukolatiimi2016- hyväntekeväisyysprojekti, jossa nimekkäät suomalaiset haastavat itsensä hyväntekeväisyyden puolesta ja osallistuvat seitsenhenkisellä joukkueella Jukolan viestiin. Viime vuonna ensimmäistä kertaa toteutettu projekti keräsi 20 000 euroa Vammaisurheilu- ja liikuntaliitto VAU ry:n lasten ja nuorten liikunnan hyväksi. 

Lappeenrannassa 18.-19.6. järjestettävässä Lappee-Jukolassa Jukolatiimin kapteeni Apulanta- yhtyeen rumpali Sipe Santapukki saa ympärilleen nimekkäitä musiikkimaailman vaikuttajia. Kivenkovan joukkueen rungon muodostavat laulajat Pete Parkkonen, Ilpo Kaikkonen sekä Vilikasper Kanth, Rajaton ja Don Huonot yhtyeistä tuttu laulaja-rumpali Jussi Chydenius sekä Kolmas Nainen- yhtyeen kitaristi Sakari Pesola. Joukkueen henkisenä johtajan toimii suunnistuksen moninkertainen maailmanmestari Minna Kauppi ja virallisena tsempparina toimittaja Kaj Kunnas.
Jukolan viesti on useimmille tiimiläisille tapahtumana tuttu, mutta vain Sakari Pesola on aiemmin suunnistanut itse kyseisessä viestissä. Ensikertalaiset haluavatkin haastaa itsensä ja odottavat tapahtumaa suurella mielenkiinnolla. 
-Joka vuosi täytyy olla jotain uusia haasteita. Jukolatiimiin liittyminen kuulosti mulle uudelta jutulta ja mielenkiintoiselta haasteelta. Odotan ryhmältä huumorintajuista joukkuehenkeä, rentoutta, voitonhimoa ja karonkkaa, Pete Parkkonen kertoo.

Sydänlapset hyväntekeväisyyskohteena

Tänä vuonna Jukolatiimi kerää varoja Sydänlapset ja -aikuiset ry:lle. Jukolatiimin keräämät varat tullaan käyttämään synnynnäisesti sydänvikaisten lasten, nuorten ja heidän läheistensä kuntoutustoimintaan.
- Olemme suurelle yleisölle suhteellisen tuntematon yhdistys, vaikka synnynnäiset sydänviat ovat kaikkein yleisin rakenteellinen poikkeavuus vastasyntyneillä. Suomessa syntyy joka viikko noin 10 sydänvikaista lasta ja vuosittain noin 500 lasta saa jonkinlaisen sydändiagnoosin. Tämän projektin kautta meillä on mahdollisuus saada samalla myös näkyvyyttä yhdistykselle sekä potilasryhmälle. On upeaa päästä mukaan tällaiseen projektiin, Sydänlapset ja -aikuiset ry:n toiminnanjohtaja Katja Laine kiteyttää.
Kohde valikoitui joukkueen kapteeni Sipe Santapukin toiveesta, sillä hänen siskollaan on synnynnäinen sydänvika ja yhdistys on tullut sitä kautta Santapukin perheelle tutuksi. Hän tietää, että avustus menee suoraan kohteeseen.
- Mulla on henkilökohtaista kokemusta mm. kesäleireistä, joita kyseinen yhdistys järjestää sydänvikaisten perheille. Yhdistyksen myötä syntyy myös tärkeitä vertaistukiverkostoja kaikille perheenjäsenille, joista on iso apu elämän eri tilanteissa, Santapukki valottaa kohdevalintaa.

Viime vuonna Jukolatiimi keräsi 20 000 euroa VAU ry:lle lasten ja nuorten vammaisliikuntaan. Myös tänä vuonna varainkeruu on lähtenyt liikkeelle hyvällä vauhdilla ja kasassa on jo viisinumeroinen summa lahjoituksia. Uusia lahjoittajia toivotaan kuitenkin edelleen mukaan.
- Haluamme haastaa yritykset ja yhteisöt mukaan lahjoittamaan varoja Sydänlasten ja -aikuisten toimintaan. Organisaatiomme toimii pro bonona ja kaikki lahjoitukset ohjataan lyhentämättöminä kohteellemme. Toivottavasti saamme kasaan taas merkittävän summan tukemaan sydänsairaiden lasten ja nuorten kuntoutustoimintaa. On ollut mahtavaa seurata, kuinka paljon viime vuonna kerätyillä varoilla on saatu aikaan liikunnan iloa ja riemua, toteaa Jukolatiimi –projektin johtaja Annamaria Väli-Klemelä.
Jukotiimillä on yhdistyksen kautta kummilapsena tamperelainen Mikael Salmi, jolla on synnynnäisenä sydänvikana transpositio. Sydänviastaan huolimatta Mikael on liikunnallinen poika ja harrastaa lentopalloa ja laskettelua oman jaksamisen mukaan. Mikael on osallistunut yhdistyksen toimintaan ja hän odottaakin jo tulevan kesän leiriä innoissan.

Yleisöllä mahdollisuus osallistua Jukolatiimin matkaan

Jukolatiimi tarjoaa jälleen yleisölle mahdollisuuden vaikuttaa joukkueeseen. Tänä vuonna yksi tiimin jäsen tullaan valitsemaan yleisön joukosta avoimella hakemuksella. Löytyykö yleisön joukosta taitava muusikko, fanaattinen fani vai kenties sydämellinen hyväntekijä, se saadaan selville myöhemmin keväällä. Tarkemmat ohjeet joukkueeseen hakemisesta löytyvät 20.4. Jukolatiimin somekanavista sekä nettisivuilta.

Jukolatiimi2016
www.jukolatiimi.com
www.facebook.com/jukolatiimi
www.twitter.com/jukolatiimi
www.instagram.com/jukolatiimi
#jukolatiimi